Hämäläinen 29.9.1880
Onneton rakkaus. Torpparin poika Nuutti Paavonpoika [nimi muutettu], Liesojärventaan kylästä Lammin pitäjää, pisti puukon kurkkuunsa, kun ei eräs Luopioisten tyttö hänestä huolinut, vaikka hän neljä vuotta oli kosinut.
Rakkauden takia tehtiin epätoivoisia tekoja siis jo ennen vanhaan. Tämä on vähän yllättävääkin, luulisi esivanhempiemme suhtautuneen rakkausasioihin järkiperäisesti. Rakkaus ja romantiikka oli kuitenkin päivän sana vuonna 1880. Sanomalehdet julkaisivat jatkokertomuksina siirappisia rakkaustarinoita, joita luultavasti kirjallisuudennälkäänsä lukivat naisten ohella myös miehet. Kaunokirjallisuus loi mielikuvaa siitä, että jokaiselle oli olemassa "se oikea".
Tamperelainen sanomalehti Koi varoitti lukijoitaan "onnettomuutta tuottavasta himollisuudesta" ja piti ihanteena tilannetta, jossa "nuorukaisella ja neitosella on todellinen rakastettunsa" (20.4.1880). Avioliiton tuli perustua rakkaudelle, sillä ilman rakkautta se teki "ihmisen maallisen elämän ajalliseksi helvetiksi", Koi ohjeisti (27.4.1880). Tampereen Sanomat oli samoilla linjoilla. Sen mukaan synnin pääsisältö oli oman "itsen rakkaus", jolloin perheellisissä oloissa ihminen luulee omat ajatuksensa etevimmiksi ja vaatii asiat käymään oman mielensä mukaan (1.5.1880).
Jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä lehdet julkaisivat myös uutisia isosta maailmasta. "Muuan 18 vuotias poika on nykyisin nainut erään 71 vuotiaan ämmän Georgiassa Amerikassa", kertoi Päijänne 21.4.1880. Tämä oli tietysti asia, jota lehden lukija ei voinut mistään lähteestä tarkistaa. Saattoihan olla, että painovirhepaholainen oli vain jossakin avioliittokuulutuksessa kääntänyt morsiamen iän muotoon 71 eikä 17.
Rakkausasioissa ylimmäksi ihanteeksi kohosi Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n avioliitto. Kun hänen puolisonsa Maria kuoli 55-vuotiaana keväällä 1880, uutisoitiin, että keisariparilla oli ollut rakkausavioliitto. "Tämä avioliitto tapahtui kokonaan sydänten taipumuksesta, ilman minkäänlaisia valtiollisia sivuvaikutuksia", Uusi Suometar hehkutti 4.6.1880. Keisarinna Marian suuhun ympättiin myös ohjelause kaikille Venäjän ja Suomen naisille. Sen mukaan naisen elämä oli ainoastaan rakkautta, ensin rakkautta vanhempiin, sitten mieheen ja lopulta lapsiin. "Jos tytöillä ei ole oikea käsitys rakkaudesta, ovat he huonosti varustetut elämää varten", keisarinnan kerrotaan sanoneen (Koi 6.7.1880).
Kansanomaisempi versio rakkaudesta löytyy Tampereen Sanomista 24.7.1880 otsikolla "Vanhanpojan rakkaus ja naiminen". Vanhapoika kysyi leikillään naapuritalon piikatytöltä: "Otatkos minun mieheksesi?" Tyttö vastasi leikillään kyllä. Seuraavana päivänä vanhapoika ilmoitti: "No nyt mennään kuulutuskirjaa ottamaan." "Hei! Kenelle?" kysyi piika. "Minun ja sinun kuuluttamista varten", poika vastasi. "No mentäköön vaan", tyttö myönsi. Lehti päätti heidän rakkaustarinansa: "nyt elävät [he] molemmin onnellisina avioliitossa, kuin kaksi kulta omenaa Kukkatarhassa."
Jos rakkausasiat jollakulla edelleen olivat huonolla tolalla, Satakunta-lehti mainosti 2.10.1880 teosta "Neuvonantaja Naima-asioissa miehille ja nuorukaisille, ynnä rakkaus kirjeitten ja naimatarjousten kaavoja". Kirjan hinta oli 1 markka 50 penniä. Jos Lammin pojalla olisi ollut tämä ohjekirja, kuka tietää, vaikka Luopioisten tyttö olisi vastannut kosintaan myöntävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti