Sähkövalaistusta puuvillatehtaalla

Aamulehti 11.3.1882

Sähkövalaistusta. Puuvillatehtaalla [Tampereella] asetetaan nyt paraikaa sähkövalaistuksen johtajia [sähköjohtoja]. Ensi alussa tulee puoli kankuria [kutomosalia] ja molemmat konttoorit sähköllä valaistuksi, jota tarkoitusta varten tarvittavain liekkien luku nousee 240:een. Jos hanke hyvin onnistuu, valaistaan sittemmin toinen puoli kankuria ja tehtaan muut osat samalla tavalla. Sähkövalon toimeen paneva kone [turbiini], joka tulee käymään veden voimalla ja painaa 120 leiviskää [yli tuhat kiloa], on valmistettu Amerikassa ja maksaa noin 7 500 markkaa. Lyhdyt, tehdyt Pariisissa, ovat jo tänne saapuneet mutta eivät vielä ole paikoilleen asetetut, kuitenkin luullaan ensimäinen koe tämän uuden valaistusaineen kanssa tapahtuvan jo tulevalla viikolla. Työn pääjohtoa hoitaa insinööri K. [Carl] von Nottbeck.

Sähkövalo oli uusinta uutta, Thomas Alva Edisonin (1847-1931) keksintö. Ensimmäisten joukossa se otettiin käyttöön New Yorkissa, Lontoossa ja - tietenkin - Tampereella Suomessa. Finlaysonin tehtaanomistajan Wilhelm von Nottbeckin poika Carl von Nottbeck (1848-1904) oli Edisonin ikätoveri ja ilmeisen vakuuttunut siitä, että uusi valonlähde toimii isänkin tehtaalla.

Sähkövaloa kokeiltiin puuvillatehtaalla näytösluonteisesti 15. maaliskuuta 1882. Tällöin lamppuja oli paikoillaan 150. Yksi lamppu valaisi 50 steariinikynttilän voimalla. Koe onnistui täydellisesti ja yhtiö päätti kesän kuluessa asentaa sähkövalot koko tehtaalle. "Liekkejä" eli lamppuja ajateltiin tarvittavan tuhat kappaletta, joten päätettiin myös hankkia isompi, sadan hevosvoiman suuruinen turbiini, joka maksoi 35 000 markkaa. Lamput maksoivat 7 markkaa 50 penniä kappaleelta ja niiden arveltiin palavan 1 200 tuntia eli vuoden päivät.

Hanke oli äärettömän kallis, kun ajattelee että hautapaikan Kalevankankaalta sai tuohon aikaan neljällä markalla. Sähkövalaistus tuli kuitenkin maksamaan vain kolmasosan kaasuvalaistuksen kustannuksista. Lisäksi hankinta oli valtava parannus paloturvallisuuden kannalta, sillä rikkimennessään sähkövalo sammui sytyttämättä silti tulipaloa, toisin kuin kaasuvalo. Valonlähteenä sähkövalo oli erinomainen ja sitä kuvailtiin sanoilla kaunis, loistava, valkoisenhohtava ja kirkkaanheleä (Tampereen Sanomat 16.3.1882 ja Aamulehti 18.3.1882).

Tampereen Sanomat ja Aamulehti yrittivät parhaansa mukaan kuvailla lukijoille, millaisesta keksinnöstä oli kyse. Sanaa sähkölamppu tai hehkulamppu ei vielä käytetty vaan puhuttiin liekistä, leimusta, lasipallosta ja lyhdystä. "Pieneen lasikupukkaan" oli asetettu jouhen paksuinen hiilipyörre, johon sähkövirta kulki metallilankojen kautta. Hiili oli hiillytetty bambupuusta. Valo sytytettiin vääntämällä "lyhdyn likelle sovitettua ruuvia" eli katkaisijaa. Onnistuneen kokeen jälkeen juotiin maljat Edisonin kunniaksi sekä isä ja poika Nottbeckille ja hihkaistiin kolminkertainen hurraa-huuto.

Varsinaisen sähkölaitoksen perustamista tamperelaiset saivat odottaa vielä kuutisen vuotta. Siihen asti ja monelta osin sen jälkeenkin hyvä valaistus oli ylellisyyttä. Nykyihminen rentoutuu ja tunnelmoi kynttilän valossa mutta ennen 1880-lukua kaikki tärkeätkin askareet sisätiloissa tehtiin melkoisessa hämyvalaistuksessa. Puuvillatehtaan työntekijöiden näkökulmasta tehdassalin paremman valaistuksen on täytynyt olla suunnaton edistysaskel. Tämän jälkeen työpaikalle varmaankin meni mielellään ja tuottavuus työntekijää kohden kohosi.