Tampereen Sanomat 2.3.1881
Ruumisvaunuista on tänä talvena ollut tuntuva puute, kun hautausmaan kauemmaksi jouduttua ei yhtenä iltana voida kahta ruumista sinne erityisillä ajoneuvoilla viedä. Tämän puutteen poistamiseksi toimittaa puumulitehtaan [puuvillatehtaan] väestö nyt itsellensä omat ruumisvaunut. Vaunumaakari Waltman on ottanut ne tehdäksensä 675 markalla ja satulamaakari Rosengrén ajokalut 150 markalla. Tehtaan isäntä W. von Nottbeck suorittaa maksuista 500 mk, jäännöksen tehtaan työväki.
Tampereelle perustettiin uusi hautausmaa Kalevankankaalle vuonna 1880. Kaupungissa oli jo yli 13600 asukasta ja kuolleita vuonna 1880 yhteensä 370. Hautajaisia oli useammat joka viikko mutta ilmeisesti vain yhdet vaunut ruumiin kuljettamiseen. Puuvillatehtaan työläiset tekivätkin melko kalliin investoinnin hankkiessaan tehtaalle omat ruumisvaunut. Vaunut oli todennäköisesti tarkoitettu myös tehtaalaisten perheenjäsenten ja sukulaisten hautajaisia varten.
Uusi hautausmaa oli tamperelaisia kuohuttanut asia, sillä sen koettiin sijaitsevan kaukana kaupungista. Hautausmaan vihki käyttöön rovasti Grönberg 25. heinäkuuta 1880. Vanha hautausmaa kaupungin länsipuolella tunnettiin "rauhallisena puistona ja ihanan kukkatarhana" ja Kalevankaan vihkiäisiin osallistunut tamperelainen kauhisteli: "Kylmältä tuntui sydän ajatellessa joutuvansa lepäämään tänne autioon kuivaan hiekka-aroon pienten, vähäpätöisten mäntyin joukkoon" (Koi 27.7.1880).
Myös kirkolliskokouksessa elokuussa 1880 todettiin, että uusi hautausmaa oli sangen ikävä, kun pienet männyt peittivät sen pintaa toisin paikoin hyvinkin tiheään. Kalevankagas koettiin tuuliseksi ja kylmäksi paikaksi, joka etenkin talvisin oli vaarallinen papin, lukkarin ja saattoväen terveydelle. Koska kirkon kellotornista ei voinut nähdä hautaussaaton liikkeitä, hautausmaan portille jouduttiin pystyttämään merkkitanko. Kesällä siihen vedettiin valkoinen, talvella musta lippu ja pimeän aikaan lyhty merkiksi kellojen soittajille.
Kaupungin ruumisvaunujen pito annettiin urakalle vähiten maksua vaativalle ja niiden ajajalle hankittiin hattu kiiltonahasta. Haudankaivaksi lupautui räätäri [räätäli] Ståhlman ja hänelle maksettiin kaivuumaksu yksityishaudoista 3 markkaa. Yksityishauta oli kooltaan 4 x 1,5 kyynärää (2,4 m x 0,9 m) ja maksoi 4 markkaa. Sukuhaudan 4 x 4 kyynärää (2,4 m x 2,4 m) sai ostettua 12 markalla ja jokaiselta haudattavalta oli maksettava kaivajalle 4 markkaa. Köyhimpiä varten oli lisäksi linjahautoja, joista hautapaikan sai yhdellä markalla ja suorittamalla kaivuumaksua 1 - 1,5 markkaa.
Hautauskuluja lisäsi se, että "ruumiita veisaavalle papille" piti maksaa erityinen veisuuraha 2 markkaa ruumiilta sekä hänen matkakulunsa eli hevoskyyti. Luonnollisesti vainajalle hankittiin myös arkku ja varakkaimmilla oli hautajaisten jälkeen jonkinlainen kahvi- tai muistotilaisuus. Hautakiveen varaa on ollut vain rikkailla, puiset ristit lienevät olleet tavallisimpia muistomerkkejä. Jos samasta perheestä kuoli lyhyellä ajalla useampia perheenjäseniä, hautajaiskulut ovat saattaneet olla melko isokin taloudellinen rasite. Ensimmäinen Kalevankankaalle haudattu oli työmies Lindán-vainajan muutaman kuukauden vanha poikalapsi. Kaupunkilaisten suunnitelmissa oli koota vapaaehtoisvoimin varoja muistomerkin pystyttämiseksi tämän ensimmäisen vainajan haudalle.
(Lähteenä myös Koi 3.8.1880, 26.10.1880 ja Tampereen Sanomat 4.8.1880, 21.8.1880, 5.1.1881.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti