Aamulehti 28.11.1885
96 vuoden vanha on Kangasalla Neulaniemen Heikkilässä elävä vaari. Hän on vielä hyvissä voimissa ja elämäänsä hyvin tyytyväinen, yritteleepä vielä joskus ottamaan osaa lasten leikkeihinkin. N. H.
1800-luvun lopulla syntyneiden elinajanodote oli jo yli 40 vuotta mutta yli 80-vuotiaiksi eläneet alkoivat olla ikänsä puolesta uutisaiheita. Heistä saatettiin kirjoittaa vaikka mitään merkkipäivää ei olisi ollutkaan käsillä. Toisinaan nämä uutiset varustettiin otsikolla "Elähtänyt vanhus". Sanalla "elähtänyt" ei tällöin ollut negatiivista merkitystä vaan se tarkoitti kirjaimellisesti pitkään elänyttä vanhusta. Vanhan ihmisen ikää ei välttämättä tiedetty tarkasti ellei sitä vartavasten kirkonkirjoista tarkistettu. Lukukinkereillä saatettiin yhtäkkiä havahtua huomaamaan, että meidän vaarihan on jo näin vanha.
Vanhuksista kertovat uutiset kuvailivat usein iästään huolimatta virkeässä kunnossa olevia vanhuksia, joilla oli "täydet hivukset ja hampaat" ja jotka eivät tarvinneet silmälaseja. He olivat hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja kävelivät pitkiä matkoja. Vanhimmat heistä olivat lapsuudessaan kokeneet Suomen sodan ajat vuosina 1808 ja 1809. Jälkipolvet olivat erityisen kiinnostuneita kuulemaan näitä sota-aikaisia tarinoita. Lähes satavuotiaiksi eläneet vanhukset olivat jo ehtineet nähdä lastenlastensa lastenlapset. Vanhusten oletettiinkin olevan ilman muuta lapsirakkaita.
Eräänlainen Suomen kunniavanhus oli Zachris Topelius ja tämä titteli hänellä oli jo 68-vuotiaana. Häntä ei ajateltu niinkään historian professorina vaan satukirjailijana, joka oli "Suomen lasten hellä ja jalomielinen ystävä". Kun juna Oulusta Helsinkiin pysähtyi hetkeksi Tampereen rautatieasemalle ja Topeliuksen tiedettiin matkustavan siinä, asemalle kokoontuivat kaikki Tampereen koululaiset, noin parituhatta lasta, huutamaan eläköötä Topeliukselle. "Sitte lauloivat lapset vanhuksen sepittämän laulun", Tampereen Sanomat kuvaili 1.11.1886. Laulu oli tietenkin Kesäpäivä Kangasalla. Vanhus käveli lapsijoukossa, tervehti heitä "sormisuukkosilla" [lentosuukoilla] ja puhutteli lapsia ystävällisesti. Kun juna lähti asemalta, Topelius sanoi lapsille: "Eläköön Suomi! Jumala varjelkoon teitä lapset!" ja tähän hurraahuudoilla vastattiin. Vastaavaa ei voisi kuvitella nykypäivän Suomessa. Kukaan ei huuda eläköötä, kun iän painama historian professori saapuu rautatieasemalle.
(Lähteenä myös Aamulehti 11.3.1886, 10.4.1886, Tampereen Sanomat 1.5.1886, 22.5.1886, 29.5.1886.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti