Aamulehti 18.9.1886
Tampereen uusi vaivaishuone. Tämä suurenmoinen rakennus alkaa nyt jo olla valmis, ainoastaan maalaustyöt ovat kesken, joiden tehtyä talo voipi ottaa vastaan asukkaansa. ... Vaivaishuone on, niinkuin tiedetään, saanut sijansa Koukkuniemelle, joka mitä paikkaan tulee, on mitä soveliain siihen tarkoitukseen. ... Laitokseen on rakennettu Johanneskylästä hyvä tie. Kun tullaan tätä portista laitoksen alueelle, on siinä muutama tynnörin ala [noin hehtaari] peltoa, joka tulee olemaan laitoksen hoidokkaiden työalana.
Vaivaisia ei enää tarvinnut myydä huutokaupalla, Tampere oli saanut oman vaivaishuoneen! Tamperelaiset olivat talosta syystäkin ylpeitä, uutena se oli jopa maan etevin laitos omalla alallaan. Se sijaitsi rauhallisella paikalla mutta lähellä kaupunkia. Vaivaishuoneelta oli kaunis, laaja näkymä Näsijärvelle. Aluksi vaivaishuoneelle tuli kolme huonetta miehiä varten ja kaksi miesten työsalia, vastaavat huoneet naisille sekä huoneet pikkulapsille. Aamulehti kuvaili huoneita iloisen ja kodikkaan näköisiksi. Peltotilkku pihalla ja työsalit sisällä kertoivat siitä, ettei joutilaita suvaittu vaivaishuoneella. Ainoastaan "raivoisat mielenvikaiset" vapautettiin työstä. Sairaalarakennus oli erikseen ja siellä olivat mielenvikaisten huoneet. Vaivaistalo toimi alkuvuosinaan suurelta osin oikeastaan mielisairaalana, sillä raivoisien potilaiden lisäksi hoidokeissa oli myös harmittomia "höperöitä" ja "hesseleitä". Loput asukkaat olivat heikkoja vanhuksia ja pieniä lapsia.
Myös henkilökunta asui vaivaistalon alueella. Esimerkiksi sairaanhoitajan asunto oli sairaalarakennuksessa. Erillisessä rakennuksessa sijaitsi vaivaishuoneen johtajan asunto sekä ruokasali, joka tarvittaessa toimi rukoushuoneena. Tässä ruokalarakennuksessa asui myös emännöitsijä apulaisineen ja alakerrassa olivat leivintuvat, mankelihuone, juomantekohuone, kellarit ja vajat. Muita rakennuksia olivat rengin asunto, joka sijoitettiin kätevästi navetan, tallin, puuliiterin ja aittojen yhteyteen, sekä rannassa sauna. Vaivaishuone oli tekniseltä tasoltaan hyvin nykyaikainen, sillä vesijohto toi veden saunaan, pesuhuoneeseen, keittiöön ja leivinhuoneeseen. Sairaalarakennuksessa oli myös kylpyamme!
Lehdet kiinnostuivat erityisesti vaivaishuoneen ruokataloudesta ja alkoivat julkaista tilastoja siitä, mitä vaivaishuoneen asukkaat söivät. Tämä oli kustannuskysymys, sillä ruoka vaivaisille hankittiin verovaroilla. Huhtikuussa 1887 vaivaistalolla oli noin 120 hoidokkia, he söivät liki kymmenen tuhatta ruoka-annosta ja kustannukset tästä nousivat noin 450 markkaan kuukaudessa. Summa oli hieman suurempi kuin mitä vaivaistalon emännöitsijä sai palkkaa vuodessa. Vuoden 1888 laskelmat osoittivat, että jokainen vaivainen maksoi kaupungille 36,5 penniä päivässä. Epäselvyyksien välttämiseksi toisaalta vakuutettiin, että vaivaiset saivat tarpeeksi ruokaa, eivät niukasti. Vaivaiset söivät sitä ruokaa mitä 1880-luvulla tavallisestikin syötiin: perunoita, maitoa, ruisleipää, silakkaa ja silliä, puuroja ja vellejä, hernekeittoa, jonkin verran lihaa, erityisesti naudanlihaa. Heille ei tarjottu oikeaa kahvia vaan niin sanottua ruiskahvia, joka oli paahdettu rukiinjyvistä.
Vaivaishuoneella oli omat päivärutiininsa: herätys kello 6, rukoushetki kello 7, aamiainen kello 9, päivällinen kello 14, illallinen kello 19 ja nukkumaanmeno kello 21. Kesäisin asukkaat saivat joka viikko puhtaan paidan, talvella joka toinen viikko. Sauna oli kerran viikossa, samoin melkein joka viikko papin pitämät kirkonmenot, lääkäri kävi kaksi kertaa viikossa. Siitä, että asiat oli näin hyvin järjestetty, muistettiin kauppias Ahlgren-vainajaa, jonka testamenttivaroilla vaivaishuone oli rakennettu. Vaivaishuoneen pihalle pystytettiinkin "3 meetteriä korkea graniittinen muistopatsas", jonka kylkeen tuli jalon lahjoittajan rintakuva.
(Lähteenä myös Tampereen Sanomat 15.10.1886, 26.11.1886, 6.5.1887, Aamulehti 17.1.1889, 19.3.1889, 14.9.1889.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti