Sahalahden aarrelöytö

Tampereen Sanomat 25.6.1885

Löytö. Äskettäin löysi renki Ville Matinpoika Sahalahdella Isoniemen lähellä niitun mäestä kaksi hopeamaljaa, hopeasormuksia ja rahoja edelliseltä vuosisadalta [1700-luvulta]. Löytö on tarjottu muinaismuistoyhdistyksen lunastettavaksi.

Löydöstä kertoi 23.6.1885 myös Hämeen Sanomat. Vilhelm Matinpoika Ylitalo Sahalahden Isoniemen kylästä oli löytänyt vuorenloukosta hopea-aarteen. Hopeapikarit olivat ohuesti kullattuja. Lisäksi löytyi viisi hopearengasta sekä suuri joukko hopea- ja vaskirahoja, riksin, shillingin ja äyrin arvosta, vuosilta 1731-1803. Aarre oli kätketty luultavasti Suomen sodan 1808 aikaan. Olisiko Isoniemessä sijaitseva Rahakallio juuri tämä aarteen kätköpaikka, tai ainakin lähellä sitä?

Vanhojen rahojen löytäminen esimerkiksi peltotöiden yhteydessä oli 1880-luvulla vielä melko tavallista. Jopa varsin läheltä Tamperetta, Sorinahteen pellosta, löytyi hopeinen raha vuodelta 1693. Rahoja löytyi myös, kun purettiin vanhoja rakennuksia. Vanhat Ruotsin vallan aikaiset hopeataalerit saattoivat olla hyvinkin suuria ja painavia. Raha- ja korulöydöt 1600- ja 1700-luvulta oli helppo mieltää arvokkaiksi, samoin sapelit Suomen sodan ajalta. Arvossa arvaamattomassa olivat myös ensimmäiset suomenkieliset uudet testamentit ja raamatut, jotka oli saatu säilymään 1880-luvulle asti.

Vanhimpien muinaismuistojen arvostus vaihteli sen mukaan, kuinka hyvin esine oli säilynyt. Hollolasta löytynyt, mustasta piikivestä tehty reikätaltta tajuttiin muinaisesineeksi kivikaudelta. Sillä oli historiallista arvoa. Sen sijaan esinelöydöt, jotka olivat vahingoittuneet ajan saatossa, saatettiin ajatella romuksi. Näin oli käydä Kuopion lähellä vanhalle sapelille, jonka eräs poika löysi uimassa ollessaan vedestä. Sapeli oli noin 90 cm pitkä ja siihen oli lyöty koristeita ja outoa kirjoitusta pitkin terää lähes kärkeen asti. Nykypäivänä tällainen löytö, mahdollisesti jopa viikinkiaikainen miekka, olisi sensaatio. Muinaistutkijoiden oli vaikea varjella myös esihistoriallisia hautaraunioita, jotka ehdittiin myllätä ympäri ennen kuin tieto niistä tuli julkisuuteen. Esineitä särkyi ja katosi esimerkiksi Urjalan Nuutajärven muinaishaudoista. Muinaistutkijat kartoittivat mahdollisia kohteita kiertelemällä eri puolilla Suomea, myös Tampereen seudulla, mutta osa ihmisistä pyrki salaamaan heiltä nämä aarteiden kätköpaikat.

Ilmassa väreili kuitenkin suuri kiinnostus kaikkeen, mikä viittasi muinaissuomalaiseen menneisyyteen. Itä-Suomessa oli löydetty muinaishautoja, joissa "pakanuuden-aikuiset" koriste-esineet olivat säilyneet. Suomen Käsityön Ystävät ryhtyi valmistamaan hopeisia ja pronssisia kaulakoruja, rintaneuloja ja rannerenkaita näiden mallien mukaan. "Ne ovat muotonsa puolesta jotakin ihka uutta ja varsin somia. Hinnat tuntuvat olevan kohtuulliset ja menekki kuuluu olevan hyvä", Tampereen Sanomat kertoi 27.12.1886. Näin jokainen saattoi ostaa itselleen pienen menneisyyteen viittaavan aarteen, nekin jotka eivät itse onnistuneet aarrelöytöjä tekemään.

(Lähteenä myös Tampereen Sanomat 21.7.1885, 4.8.1885, 11.8.1885, 12.11.1885, 24.3.1886, 6.4.1886, 22.12.1886, Tampere 30.9.1885, 24.10.1885, Aamulehti 13.3.1886, Uusi Suometar 16.12.1886, 22.12.1886.)