Kiikan unilukkarin rikos

Hämäläinen 18.6.1884

Kirkon varkaudesta tuomittu. Unilukkari Kiikan kappelissa Tyrvään pitäjää, Henrik Dahlman [nimi muutettu], on työmies Jaakko Polunpään [nimi muutettu] ilmiannosta tullut kihlakunnan oikeudessa syytökseen siitä että hän parina viimeisenä vuonna, jollei jo varhemmin, on liposta, jolla hän kirkossa on koonnut seurakuntalaisilta vapaaehtoisia antimia, salaa ottanut rahaa, jonka määrästä ei ole saatu selvää, mutta joka vähintäänkin arvataan kymmeneksi penniksi. Oikeus on tuominnut Dahlmanin suorittamaan sakkona varastetun rahan kuuden kertaisen arvon kuudellakymmenellä pennillä ja pidettäväksi kaksi vuotta kuritushuoneessa sekä maksamaan ilmiantajalle Jaakko Polunpäälle viisikymmentä markkaa kulunkia. Turun hovioikeus on vahvistanut kihlakunnanoikeuden tuomion.

Kiikan suntio oli varastanut kolehtihaavista kymmenen penniä. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen! 1880-luvun Suomessa varastamiseen oli selvästikin nollatoleranssi. Toisaalta kymmenenkin penniä oli tuolloin jo selvää rahaa, nimittäin yksi Aamulehden irtonumero maksoi kymmenen penniä. Samoin kirjastossa kirjan myöhästymismaksu Tampereella oli kymmenen penniä. Rikoksen raskautta lisäsi se, että syytetty otti kolehtihaavista rahaa useamman kerran, ilmeisesti jo muutaman vuoden ajan. Ja varastaa nyt kirkolta... Samana kesänä kuului kummia myös Pihtiputaalta. Eräs renki oli kirkossa virrenveisuun aikana pitänyt virsikirjan sijasta kädessään korttipakkaa. Hänet tuomittiin jumalanpalveluksen pilkkaamisesta maksamaan sakkoa 96 markkaa tai istumaan vesi- ja leipävankeudessa 16 päivää (Tampereen Sanomat 28.6.1884). Ikaalisissa kävi huonosti papille, joka toikkaroi juovuksissa kadulla, käyttäytyi sopimattomasti lukukinkereillä ja tyri lapsen kastamisen sekä rippikoulun pidon humalatilansa takia. Hän menetti kappalaisenvirkansa ja papintoimensa. Papin tuomitsi tuomiokapituli (Aamulehti 1.5.1884).

Erilaiset varkaudet olivat yleisin rikostyyppi, koska mitättöminkin teko johti vangitsemiseen ja rangaistukseen. Rangaistuksen määrä vaihteli tapauksittain, ettei vain henkilöstä riippuen? Saivatko kaikki oikeudenmukaisen tuomion? Joku piruparka vei vankilan keittiöstä pälsyt (nahan, turkin?) ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen sekä saamaan kuusi paria raippavitsoja. Hän saattoi olla vanki, jolla oli pääsy keittiöön. Kangasalan mies sen sijaan sai kultakellon varkaudesta vain 20 vuorokautta vesileipävankeutta. Ehkäpä hän oli ensikertalainen ja palautti suosiolla kellon takaisin. Varkauksien määrä vaikutti tuomioon ja ensikertalainen selvisi rikoksestaan vähemmällä. Teiskolaisen torpparin 17-vuotias poika varasti hevosen. Hän istui 20 vuorokautta vedellä ja leivällä. Joku toinen vei hevoselta rattaat ja rikkoi ne. Hän joutui kuukaudeksi vedelle ja leivälle ja tämän päälle vielä vuodeksi vankeuteen.

Kolmannen kerran varastanut sai kolmesta viiteen vuotta kuritushuonetta, neljännestä varkaudesta lankesi jo elinkautinen. Ryöstön yritys markkinoilla, ilmeisesti väkivaltaa käyttäen, johti mestaustuomioon, mutta näitä tuomioita ei enää pantu täytäntöön. Murhasta, käytännössä taposta, saattoi selvitä 12 vuodella kuritushuonetta. Henkirikokset tehtiin yleensä teräaseella, ei ampumalla, vaikka ampuma-aseiden täytyi olla yleisiä metsästysharrastuksen yleisyyden vuoksi. Huumausainerikoksia ei ollut, koska senaikaiset huumeet miellettiin lääkeaineiksi. Lehdet eivät raportoi myöskään raiskauksista, mutta tämä ei tarkoita, että niitä ei olisi tapahtunut.

Vähäisistä rikkeistä tuomittiin sakkoihin, kuten juovuksissa markkinoilla räyhäämisestä. Varattomat istuivat sakkonsa edestä vesi-leipävankeudessa, sillä heillä ei ollut varaa sakon maksamiseen. Eri rikoksille muodostui oma hintansa: pyhäpäivän rikkominen 19 mk 60 penniä, luvaton oluenmyynti 30 mk, puukolla lyönti 120 mk, kunnianloukkaus 300 mk, anopin rääkkäys 400 mk. Kaksinnaiminen oli jo niin vakavaa, ettei siitä pelkillä sakoilla selvinnyt vaan kuukauden sai istua vedellä ja leivällä ja tämän lisäksi vuoden päivät kuritushuoneella. 1880-luvulla ihmiselo näyttäisi olleen moninaista ja vaihtelevaa, ainakin rikosuutisista päätellen.

(Lähteenä myös Aamulehti 6.3.1884, 27.3.1884, 12.6.1884, 25.9.1884, Tampereen Sanomat 8.1.1884, 12.2.1884, 24.4.1884, 6.5.1884, 15.5.1884, 20.5.1884, 25.9.1884, 16.12.1884, Tampere 2.4.1884, 26.4.1884, 3.5.1884.)