Aamulehti 30.6.1883
Sammakko tavattiin tällä viikolla torilla erään Lempääläisen maitoastiasta. Paikallaolijat ostajat kaatoivat maitonsa takaisin kannuistansa, tietysti hänkin, jonka kannuun myyjä kaatoi sammakon maidon kanssa. Maitoa tosin ei torilla enää ostettu, mutta kenties hän myi sen jossain muualla niille, jotka tapauksesta eivät mitään tietäneet, koska lähti pois maitokuormineen ajamaan. Kun mies tunnetaan, olisi ehkä paras että tuollaisesta siivottomuudesta tehtäisiin ankara muistutus. Mies kertoi että maitotonka oli yötä lähteessä, jossa arveli "hyppijän" sinne pistäyneen.
Maidonostajien tyrmistys on hivenen liioiteltua. Sammakkohan ei ollut siivoton vaan kylpenyt juuri lähteessä. Lähde oli tonkalle muuten hyvä, viileä säilytyspaikka. Välikohtaukselta olisi säästytty, jos tonkassa olisi ollut kansi päällä. Maitotalouden siisteys sinänsä oli tärkeä asia. 1880-luvulla alettiin jo ymmärtää, että maidon välityksellä voi levitä tauteja. Lehmän lypsämisessä ja maidon käsittelyssä piti olla tarkkana. Karjatalous oli myös ala, jolla niin sanottu tavallinen ihminenkin saattoi loistaa ja saada nimensä esille. Orivedellä 3. ja 4. päivä heinäkuuta 1883 pidettiin maanviljelyskokous ja näyttely, jossa palkittiin parhaat sonnit ja lehmät sekä maitotuotteista voi ja juusto. Palkinnon lisäksi palkitut saivat nimensä lehtiin ja tämä oli arvatenkin suuri ylpeyden aihe.
Maitotuotteiden myynti oli hyvä tulonlähde. Kannullinen (2,6 litraa) kuorimatonta maitoa maksoi 40-50 penniä, kuorittu maito 25-30 penniä, piimä 20-35 penniä. Kaikkein tuottoisinta oli voi, joka maksoi 16 markkaa leiviskä. Harva sitä kuitenkaan kokonaista leiviskää (8,5 kiloa) osti. Naula voita (425 g) maksoi noin 75 penniä. Lehmän hinta kesäisillä maalaismarkkinoilla oli sadan markan molemmin puolin. Myytävänä ei keskellä kesää tietenkään ollut omistajiensa parhaita lypsylehmiä vaan lähinnä teuraskarjaa.
Lehmä oli tuttu näky paitsi maaseudulla, myös kaupungissa. Tamperelaisille lehmänomistajille huomautettiin ystävällisesti, että näiden palvelusväki ei saa kuljettaa lehmiä laitumelle kaupungin jalkakäytäviä pitkin. Talonomistajilla oli velvollisuus pitää oma katuosuutensa puhtaana ja oli ikävää joutua siivoilemaan talonsa edustalta vieraitten lehmien läjiä. Tämä oli totista totta mutta lehmistä saatiin 1880-luvulla aikaan myös huumoria.
Kerrottiin esimerkiksi nuoresta hyvämaineisesta talonpojasta, jolta kuolivat lehmä ja vaimo peräkkäin. Lohduttamaan saapuneet naapurit tarjosivat miehelle uutta vaimoa, kuka yhtä tyttäristään, kuka sisartaan, kuka veljensä tytärtä. Mies huokasi, ettei näy olevan niin suuri vahinko, jos vaimo kuolee, kuin jos lehmä kuolee. Vaimon kuoltua hänelle tarjottiin heti viittä naista uudeksi vaimoksi, mutta kun hänen paras lehmänsä kuoli, kukaan ei tarjonnut hänelle yhtäkään lehmää.
Lehdissä annettiin lehmänomistajille myös ohjeita ruokintaan liittyen. Hyvin ruokittu lehmä antoi paljon maitoa, lypsi kauemmin kuin heikolla ruualla ollut lehmä, pysyi hyvässä karvassa ja tuotti lannoitusmielessä parempaa lantaa. Varoitettiin, ettei ehtynyttä lehmääkään saa antaa nälkiintyä. Suositeltiin myös, että lehmän lypsämän maidon määrä mitattaisiin ja merkittäisiin ylös. Ilmeisesti lehmän hoidossa oli tosiaan toivomisen varaa. Hevonen oli maatalouden merkittävin eläin, joka myös ruokittiin parhaiten.
Yllättäen lehmällä oli silti hevosta enemmän merkitystä ihmisen terveyden kannalta. Rokotukset tappavaa isorokkoa vastaan perustuivat vaarattomaan lehmänrokkoon. Oli nimittäin huomattu, etteivät karjakot isorokkoon sairastuneet. Ennen rokotusten tuloa pakolliseksi Ruotsissa ja Englannissa 9,6-14,5 % kuolleista oli rokkoon kuolleita, rokotusohjelman käyttöönoton jälkeen vain 0,7-1,1 %. Lasten rokottaminen alkoi Suomessakin yleistyä juuri 1880-luvulla.
(Lähteenä myös Aamulehti 23.6, 7.7. ja 28.7.1883, Tampere 13.6. ja 16.6.1883 sekä Tampereen Sanomat 23.6, 5.7. ja 10.7.1883.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti