Tampere 6.10.1883
Huhkaimia tai mitä kissapöllöjä ne lienevät, kun nykyänsä on nähty kaupungilla öisillä liikkeellä. Ellei vaan kellään kaupungissa ole kesytettyjä ja irti päässeitä pöllöjä, niin ennustavat vanhat ihmiset hyvin pahaa näiden ilmestymisestä lähitienoille.
Nuori huhkain eli huuhkaja tai kissapöllö eli lehtopöllö oli ilmeisesti syksyllä lähtenyt etsimään omaa elinpiiriään ja päätynyt Tampereelle hyvien hiiriapajien toivossa. Oikeastaan pöllö siis ennusti itselleen ruokamäärien runsautta. Tampereella elettiin 1880-luvulla vielä maaseutumaisissa oloissa. Oli hevosia ja lehmiä, takapihoilla varmasti myös kanoja ja sikapossuja. Eläimiä ruokittiin ja niiden rehuja säilytettiin ulkorakennuksissa. Hiirillä ja muilla jyrsijöillä oli onnen päivät. Sitten pöllö lehahti paikalle. Tampereen Sanomissa oli aiemmin syksyllä (18.8.1883) julkaistu jopa pöllöjä puolustava kirjoitus. Pöllö on yhtä hyvä ja vähemmän julma hiirenpyytäjä kuin kissa, siinä sanottiin. Pöllöt eivät ole millään lailla vahingollisia lintuja, joten niitä pitäisi suojella ja turvata, kirjoittaja vetosi.
Vuonna 1883 Tampereen seudulla oli erityisen paljon hiiriä ja jyrsijöitten runsaus jatkui seuraavan vuoden kevättalvella. Sekä Tottijärveltä että Ylöjärveltä kirjoitettiin Tampereen lehtiin, että hiirten paljous ennusti kovia aikoja sekä sotia. Ehkä ennustuksen hataruus paljastui vähitellen, kun mitään sotaa ei syttynytkään. Hiiret eivät niinkään esiintyneet kovien aikojen edellä vaan hyvien aikojen jäljestä. Kun kesän kasvukausi onnistui, sadosta riitti syötävää sekä ihmisille että eläimille. Hiiriperhe voi hyvin ja lisääntyi ja myös niitä saalistavien pöllöjen pesintä onnistui.
1800-luvun ihminen oli erityisen kiinnostunut säähän ja vuodentuloon liittyvistä enteistä, koska elettiin maatalousyhteiskunnassa ja sadon onnistuminen oli säästä suoraan riippuvainen. Helpoin merkki, mistä kevään tulon saattoi huomata, oli tietysti muuttolintujen kuten joutsenten saapuminen. Esimerkiksi Kuokkalan koski Lempäälässä oli tällainen joutsenten levähdyspaikka. Syksyllä taas hanhien matka etelään päin ennusti talven tuloa. Syksyinen, lokakuulla nähty sateenkaari puolestaan oli kesäisten kelien jatkumisen merkki. Raskasta lumitaakkaa talvisessa metsässä pidettiin tulevana kuolon vuoden enteenä. Tässä ei edes ollut erehtymisen vaaraa, sillä joka vuosi kuoli ihmisiä. Kesällä paha ennusmerkki oli mätäkuun alkaminen sateisilla ilmoilla. Silloin oli ilmeinen vaara, että sato mätäni pelloille.
Tampereella oli myös oma selvänäkijänsä nimeltä Agatha Stenman. Hän kuoli illalla 31. elokuuta 1883 äkillisesti kesken kahvinkeittotouhujensa. Olisiko hän siis ennustanut kahvinporoista? Tampere-lehti pahoitteli uutisessaan 1.9. että "keveämielinen nuoriso ja taikauskoiset ihmiset kadottivat hänessä n. k. 'tietäjän' ja tulevaisuuden ennustajan." Mitä ja kenelle Agatha oli ennustellut, ei käy uutisesta esille. Ennusmerkkeihin liittyvissä uutisissa ennustajat olivat nimen omaan vanhempia ihmisiä. Heitä uskoivat nuoret ja taikauskoiset. Kukaan ei julkisesti tunnustanut uskovansa ennustuksiin itse. Niihin suhtauduttiin "ken elää, se näkee" -tyyppisellä elämänfilosofialla. Ehkä 1800-luvun lopulla ihmiset eivät olleet sen herkkäuskoisempia kuin mekään. Meille vain uskotellaan erilaisia asioita kuin aiemmin.
(Lähteenä myös Aamulehti 22.4.1884 ja Tampereen Sanomat 21.7.1883, 30.10.1883, 19.1.1884, 29.3.1884 ja 24.1.1885.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti