Matkalla Amerikkaan

Tampereen Sanomat 10.2.1883

Siirtolaisia yhä kulkee kaupunkimme lävitse matkalla "etäiseen länteen", tuonne missä luulevat kultaa puukoilla veistettävän. Niinpä tuorstaina täällä oli 10 miestä Kauhajoelta ja 15 Uudenkaarlepyyn tienoilta, joista jälkimmäiset kertoivat saaneensa kirjeen joiltakuilta jo ennen Ameriikkaan muuttaneilta tovereiltaan, jonka mukaan työtä olisi siellä runsaasti saatavana runsasta palkkaa vastaan. Kirjeessä sanottiin nimittäin päiväpalkan nousevan 2:een ja puoleen dollariin = 10:een ja puoleen markkaan (!) Mahdollista kyllä, mutta muiden kertomuksien mukaan Ameriikasta, on tässä enemmän epäilemisen kuin uskomisen sijaa.

Tampereesta tuli Amerikkaan siirtolaisiksi lähtevien kauttakulkukaupunki, kun rautatieyhteys Tampereelta Vaasaan valmistui loppuvuodesta 1882. Pohjanmaalta tulleet siirtolaiset viipyivät Tampereella yön yli, ennen kuin jatkoivat matkaansa Helsiinkiin ja sieltä laivalla edemmäksi. Tamperelaiset lehdet raportoivat lähes päivittäin näistä matkaanlähtijöistä paheksuvaan sävyyn. Matkaan lähti lähinnä miehiä, monet heistä ruotsinkielisiä, parempien ansiomahdollisuuksien houkuttelemina. Aiemmin lähteneiltä kuultiin, että Amerikassa tarvittiin runsaasti työvoimaa ja palkat olivat hyvät.

Lehdet yrittivät vähentää matkahalukkuutta kuvaamalla siirtolaisiksi lähteneiden kohtaamia vaikeuksia. Eräskin Amerikkaan lähtenyt oli jo laivalla matkalla Englannin Liverpooliin joutunut kyhjöttämään kolme päivää pienessä hytissä 60 muun matkalaisen kanssa. Ruoka oli huonoa, ihmiset tulivat merisairaiksi, huoneessa ei ollut ikkunaa tai ilmanvaihtoa, Tampere-lehti kuvaili 26.2.1883. Liverpoolista oli jatkettu eteenpäin valtamerilaivalla, onneksi jo paremmissa olosuhteissa, kunnes 12 päivän kuluttua oli päästy New Yorkiin. Amerikassa matkalaista ei odottanut mikään paratiisi. Suomalaisia päätyi esimerkiksi kaivostöihin. Se oli raskasta työtä, kaivoksissa oli vaikea hengittää, työssä piti noudattaa täsmällisesti kellonaikoja, asuinolosuhteet olivat heikot eikä henkikään ollut aina turvassa. "Jos ei ansio olisi jotenkin hyvä, ei täällä kukaan viihtyisi", Tampere-lehti kertoi 21.3.1883.

Tampereella avattiin jopa toimisto, joka auttoi siirtolaisia matkajärjestelyissä ja lähetti heidät Tukholman kautta Amerikkaa kohti. Toimistoa hoiti Renfors-niminen mies. Lehdistö kehotti häntä kovin sanoin jättämään "mokoman työn", joka oli isänmaalle häviöksi ja turmioksi. Asiamies leimattiin huijariksi, joka uskotteli ihmisille kultaista tulevaisuutta Amerikassa ja saalisti asiakkaita kuin kaloja apajaan (Aamulehti ja Tampereen Sanomat 7.4.1883). Elettiin Amerikan-siirtolaisuuden alkuvaiheita Suomessa, arvioitiin täältä lähteneen Amerikkaan noin 30 000 henkeä. He lähettivät myös melko paljon rahaa kotimaahan, summan arvioitiin nousevan miljoonaan markkaan vuonna 1883 pelkästään Yhdyspankin kautta. (Tampere 28.7.1883 ja 26.9.1883.) Amerikassa oltiin kirjaimellisesti ansaitsemassa.

Silti Tampereen Sanomat raportoi 22.11.1883 Amerikasta palaavista miehistä siihen sävyyn, että nämä häpesivät matkustustaan ja sitä että hylkäsivät isänmaansa. Miehet olivat olleet metsätöissä, palkkana yksi dollari päivältä ja ruoka, mutta muuten elinkustannukset olivat olleet kalliit. Lehden haastattelema suomea puhuva mies kertoi, että Amerikassa oli sivistys "alhaisella kannalla", tavat olivat raakoja eikä heidän paikkakunnallaan ollut luterilaista kirkkoa. Siirtolaiset elivät köyhyydessä ja kurjuudessa ja palaisivat mielellään kotimaahansa, jos saisivat jostakin matkarahat. Amerikassa menestyminen olisi vaatinut jonkinlaisen alkupääoman, että siirtolainen olisi voinut hankkia esimerkiksi uudistilan viljeltäväkseen. Johtopäätös oli, ettei Amerikassa rikastunut työllä vaan keinottelemisella.

Miksi siirtolaiseksi ei olisi saanut lähteä? Suomi oli melkeinpä kehitysmaa, nälkävuosista oli vain viitisentoista vuotta aikaa, ansiomahdollisuudet täällä olivat olemattomat, vaivaisia kaupattiin julkisilla huutokaupoilla, alle 5-vuotiaiden lapsikuolleisuus oli suurta jne. 1880-luvun suomalainen yhteiskunta ei luvannut liikoja asukkailleen. Sitä ei edes odotettu, sillä ajatustapa oli täysin päinvastainen. Pikemminkin pohdittiin sitä, miten suomalaiset voisivat auttaa isänmaataan. Olipa ihminen miten köyhä hyvänsä, hän saattoi silti antaa työvoimansa kotimaansa hyödyksi ja palvelukseksi. Amerikkaan lähtijät olivat pääasiassa parhaassa työiässä olevia nuoria miehiä. He veivät työvoimansa mennessään, hyödyttivät uutta asuinmaataan ja jättivät köyhän Suomi-raukan huokailemaan jälkeensä. Siksi siis julkinen paheksunta.