Meteori Näsijärven taivaalla

Tampereen Sanomat 1.5.1877

Luonnon ilmiö. Viime sunnuntaina, jolloin patruna v. Nottbeckin puutarha oli valaistuna H. M. [Hänen Majesteettinsa] Keisarin [Aleksanteri II:n] syntymäpäivän kunniaksi, ilmestyi taivaan avaruudesta harvinainen luonnon ilmiö. Juuri kun ilotulien viritteleminen, joita myöskin toimitettiin H. M. Keisarin kunniaksi, oli lopetettu, välähti läntinen puoli maailman avaruudesta enempi himmeällä valonsäihkeellä ja pohjoispuolelle ilmestyi yht'äkkiä leveähkö rata kolmella eri värillä, monimutkainen, mutta kuitenkin enempi kaartaen länttä kohti. Tämä tapahtui noin kello 1/2 11 [puoli yhdentoista] aikaan illalla, jolloin patruna v. Nottbeck poikineen sekä mainittuun puutarhaan kokoutunut väki riensivät Näsijärven jäätyneen rannikon luokse tuota silmäilemään. Rata näkyikin noin tunnin ajan kunnes se vähitellen haihtui.

Tampereen Sanomien uutisessa korostuu se, että tehtailija von Nottbeck juhlaseurueineen on harvinaisen luonnonilmiön silminnäkijänä. Seurue on koolla puutarhassa Näsijärven rannalla eli Lielahden kartanossa, joka tuolloin oli Nottbeckin omistuksessa. Sieltä Teiskoon päin tähyillen varmasti on ollut hyvät mahdollisuudet seurata tätä valoilmiötä, joka jätti keisarin syntymäpäivän kunniaksi viritellyt "ilotulet" varjoonsa.

Kyseessä oli meteori, joka näkyi sunnuntai-iltana 29.4.1877 kautta koko Suomen. Silminnäkijöinä toisin sanoen olivat kaikki suomalaiset, jotka sattuivat kymmenen jälkeen illalla olemaan vielä jalkeilla ja ulkosalla. 1800-luvulla elämänrytmi oli toinen ja silloin noustiin tavattoman aikaisin ylös, joten on mahdollista, että monelta iltauniselta jäi tämä ihme kokematta.

Tampereen Sanomat julkaisi uutisen valonsäihkeestä heti tuoreeltaan, joten ilmiön tausta jäi vielä selittämättä ja selvittämättä. Pari päivää myöhemmin lehdet tiesivät jo paremmin kertoa, mistä oli kyse. Hämäläinen-lehti kuvasi 3.5.1877, että kyseessä oli melkein kuun kokoinen tulipunainen pallo, joka tuli luoteesta koilliseen päin, leimahti yhtäkkiä ja katosi. Taivaalle jäi hohtava pyrstö punaisen, vaalean ja sinisen eri sävyissä.

Hämäläinen osasi myös selittää, että pallo oli radaltaan eksynyt kova kappale avaruudesta. Se kiiti maan vetovoiman vaikutuksesta "kelpo vauhtia rientäen" kohti maata ja syttyi ilmakehässä tuleen "hiestauksen" eli kitkan vuoksi. Taivaankappale sai jopa inhimillisiä piirteitä, kun toimittaja myötätuntoisesti kuvasi, miten "pallo-parka viimeisellä matkallansa joutuu aika helteeseen ja siitä pakahtuu". Pallon pyrstö oli muodostunut palavista kaasuista, jotka jäivät ilmaan loistamaan.

Myös muut lehdet (Uusi Suometar 4.5., Länsi-Suomi 5.5. ja Savonlinna 19.5.) kertoivat pallomaisesta esineestä, joka kulki taivaankannen yli "salaman muotoisella kiiruulla ja kirkkaudella". Valo oli niin voimakas, että se valaisi huoneisiin sisällekin. Meteoriin liittyvä yliäänipamaus oli kuultu Mikkelin suunnalla. Merkittävää uutisoinnissa oli se, että ilmiölle ei alettu etsiä yliluonnollisia, uskontoon liittyviä tai taikauskoisia selityksiä. Taivaankantta tarkkaili jo nykyaikainen, tieteellinen ihminen.

Ihmisen kiinnostus taivaanilmiöihin on ollut olemassa niin kauan kuin ihminenkin. Vuonna 1877 Helsingin yliopistossa toimi astronomian professorina August Fredrik Sundell. Hän kuulutti lehdissä, että "jos tulikuula on jossakin pudonnut maahan, niin on se tai siukaleet siitä huolellisesti haettava ja lähetettävä johonkin tieteelliseen laitokseen". Näin ei ilmeisesti käynyt ja niin oli parempikin, sillä maahan asti putoavalla meteoriitilla olisi jo ollut melkoisia tuhovoimia.