Hämäläinen 2.4.1879
Vaarallisia lääkkeitä. Piirikunnan lääkäri Ruovedessä, tohtori Hirn, on lääkintäylihallitukselle ilmoittanut, että Keuruulla ja Ruovedessä liikkuu lääkkeitä, joita eräs Kaarle Nuijantaipale Pohjoslahden kylästä, viimeksi mainittua pitäjää, tarjoilee, ja jotka muun ohessa sisältävät tuota vaarallista strychniiniä. Mainittu lääkäri valittaa, että yhteinen kansa pitää noiden puoskarien puolta, vieläpä papistokin, jotta niitä on vaikea saada langetetuiksi [lain piiriin].
Ruovedellä on vaikuttanut kansanparantaja, ilmeisesti paikkakunnalla arvostettu mies, joka on joutunut selkkaukseen piirilääkärin kanssa. 1800-luvun lopulla ei ollut tavatonta, että virallisen lääketieteen ulkopuolella toimi itseoppineita "puoskareita", jotka sekoittivat itse omat rohtonsa. Erilaisia aineita kokeiltiin sormituntumalta, sellaisiakin, jotka myöhempi aika oppi määrittelemään myrkyksi tai huumeeksi. Niiden ja mainiona pidetyn, tepsivän lääkkeen välinen raja oli ohut. Annostus ratkaisi, oliko lääke potilaalle hyväksi vai paraniko vaiva niin sanotusti "lopullisesti". Kun paikalliset tiesivät, että tämän parantajan luona vaivat helpottuivat eikä pahempia kömmähdyksiä sattunut, häneen luotettiin.
Ilmeisesti potilaiden elimistö kesti jopa pienen määrän myrkkyäkin, Ruoveden tapauksessa strykniiniä. Sanomia Turusta kertoo 29.10.1879 "akasta", joka asioi apteekissa. Lääke sekoitettiin hänen omaan pulloonsa. Siihen pantiin muun ohessa hyppysellinen arsenikkia. Asiakkaan mielestä se oli liian niukasti. Hän pyysi tuohtuneena laittamaan sitä lajia vähän enemmän, sillä lääke oli tarkoitettu pienelle orpolapselle. Itä-Suomessa puolestaan sattui syksyllä 1880 tapaus, jossa äiti sekoitti pimeässä tuvassa lääkepullot ja antoi 3-vuotiaalle lapselleen puoli lusikallista morfiinia (Uusi Suometar 24.11.1880). Lapsi kuoli. Morfiini oli määrätty äidille itselleen. Sitä käytettiin esimerkiksi yskänlääkkeenä aikana, jolloin ei ymmärretty sen olevan voimakasta riippuvuutta aiheuttava huumaava aine.
Eri puolilla maaseutupaikkakuntia on ollut omat parantajansa. Kirje Keikiöstä eli Keikyästä kertoo paikallisesta lukkarista, joka oli taitava lääkitsemään sekä ihmisiä että eläimiä (Sanomia Turusta 3.9.1879). Paljon ihmisiä parani sekä sisäisistä kivuista että ulkoisista ruumiinvammoista niin kauan kuin lukkarin määräämä annostus oli oikea ja tapahtui tarpeen mukaan. Vanhemmiten hän kuitenkin lääkitsi etenkin miesväkeä liiankin kanssa, kirjeessä valitettiin. Lääke kun oli "sitä niin sanottua ilo-öljyä" eli "karvasta lientä", toisin sanoen jokin alkoholipohjainen mikstuura. Uudessa Suomettaressa herättiin 17.9.1880 vaatimaan terveydenhoitoseuran perustamista, niin että suomalaiset lakkaisivat turvautumasta puoskarien apuun ja käyttämästä lääkkeinä sopimattomia rohtoja. Virheitä sattui toki myös koulutetuille lääkäreille ja apteekkareille, mutta he saattoivat aina vedota virkaansa ja asemaansa. Jos virhe sattui itseoppineelle puoskarille, hän sai virkavallan peräänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti