Hirvilauma Kuhmalahdella

Päijänne 25.8.1880

Neljä hirveä, siis oikein pienen hirvilauman, näki eräs poika eilispäivästä viikko sitte Kuhmoisten ja Sahalahden [Kuhmalahden] rajalla, lähellä Vehkalahden sahaa, hyppäävän aidan ylitse. Poika ei ollut tietänyt, mitä nuo näkemänsä eläimet olivat, vaan oli rientänyt kummastuneena ja "sydän kourassa" kertomaan ihmeellistä näkyänsä. Hänen kertomisestansa noista isoista eläimistä, joilla oli suuret haarasarvet j. n. e. huomattiin selvään niiden olleen hirviä. Saakoot nuo majesteetilliset eläimet rauhassa kulkea salojemme kaunistuksena ja kunniana, ja muistakoon jokainen, että niiden hätyyttäminen ja tappaminen on kielletty suuren ja ankaran sakon uhalla!

Hirvi oli 1800-luvun lopulla niin harvinainen eläin, että yhdenkin hirven näkeminen oli tavaton tapaus ja uutisoitiin lehdissä. Hirvet olivat suojeltuja ja niiden kaatamisesta sai maksaa 200 markan sakon eli renkimiehen koko vuoden palkan verran rahaa. Neljän hirven näkeminen riitti jo hirvilaumaksi asti. Uutisen paikanmääritys on hivenen epävarma, Kuhmoisten rajalla sijaitsee nykyään Kuhmalahti, ei Sahalahti. Vehkalahden saha tarkoittaa ilmeisesti Vehkajärven sahaa.

Hirvi (Alces alces) on nykyään Suomen merkittävin riistaeläin, joten ajatus sen häälymisestä sukupuuton partaalla on yllättävä. Hämäläinen-lehti kertoi 21.7.1880, että hirviä surmattiin metsästäjä Martti Kitusen (1747-1833) päivinä niin, että niitä jäi Suomeen tuskin nimeksikään. Sakosta huolimatta hirviä salametsästettiin myös 1800-luvun lopulla. Luultavasti 1860-luvun nälkävuosina tätä toimintaa katsottiin jonkin verran läpi sormien. Myös sudet verottivat hirvikantaa ja hirvieläinten vähetessä ne alkoivat hyökkäillä ihmisten karjan ja pikkulasten kimppuun.

Pirkkalasta uutisoitiin syksyllä 1879 harvinaisesta vieraasta, sillä hirvi oli oleskellut Korvolan kylän mailla lehmien seurassa ja kaksintaistellut erään talon ison ja vihaisen sonnin kanssa. Tällöin perimätieto kertoi, että pitäjässä oli pari kolme miespolvea aiemmin elänyt runsaasti hirviä ja hirvi-alkuiset paikannimet Pirkkalassa olivat tätä perua (Hämäläinen 25.10.1879). 1880-luvulla nähtiin seitsemän hirven lauma Jaalan pitäjässä Lahden lähistöllä, Tyrväällä puolestaan kolme hirveä, uros, emä ja vasikka (Tampereen Sanomat 18.7.1882 ja 15.12.1885).

Satakunta-lehti kertoi vuonna 1874 hirvestä, sukupuuton uhkaamasta eläimestä, joka oli "meidän metsiemme kallein kaunistus". Useimmin hirviä nähtiin Kaakkois-Suomessa. Hirvi on "märehtivä, sorkkaljalkanen ja sarvilla varustettu eläin", lehti tiedotti ja jatkoi kuvausta: hirvellä on kyssäniska, töpöhäntä ja korkeudeltaan se voittaa hevosen. Karvaltaan hirvi on "ruuninläntä" ja tummanharmaa. Sarvet ovat litteät, lapiomaiset, sormijakoiset ja "tyvipuolelta liereät". Hirvi on hyvä juoksija, ui hyvin ja kulkee "kulkee ihmeellisen taitavasti syvien soitten poikki, vajoomatta, kun taitaa levittää sorkkansa lappeelleen".

"Luonteeltaan hirvi on laakottelia [laiskottelija] ja lepoon taipuva; se hakee hiljaista oloa ja runsaasti ravintoa. Siitä syystä hän mielellään oleskelee avaroissa ja ihmisasumuksista kaukasissa metsissä, nevaisilla ja rämeisillä takamailla, joissa on tarpeeksi vettä ja lehtipuita", Satakunta kuvaili lukijoilleen (25.4.1874). Hirven suojelutoimiin herättiin laajemmin vasta 1900-luvun puolella ja voikin pitää onnellisena ihmeenä, että hirvi saatiin säilymään Suomen metsissä meidän päiviimme asti.