Pirkkalan kätilö

Tampereen Sanomat 1.2.1888

Pirkkalan kunnan kätilön ja rokonistuttajan yhdistetty virka ilmoitetaan täten haettavaksi. Palkkaehdot ovat: kunnalta 200 mk [vuodessa], ja kätilön toimissansa liikkuessa vapaa kyyti ja ravinto, sekä kustakin avusta, herrasväeltä 5-20 mk, torpparilta ja tehdasten etumiehiltä 3 mk, itselliseltä ja työmieheltä 2 mk, mutta köyhiksi tunnetuille on apua ilmaiseksi annettava. Kätilön velvollisuus on asua kirkon lähiseudussa. Hakemuskirjat tarpeellisine taito- ja maine-todistuksineen ovat lähetettävät allekirjoittaneelle kuntakokouksen puheenjohtajalle ennen helmikuun loppua, osoitteella Tampere, Nokia. Pirkkalassa, Tammikuun 28 p. 1888. J. P. Tervo

Pirkkalan ensimmäiseksi kätilöksi vuonna 1888 otettiin tamperelainen Maria Enroth. Kätilönä toimimisen ohella hän antoi myös rokotukset isorokkoa vastaan. 1880-luvulla Tampereen seudulla yleistyi opinkäyneiden kätilöiden palkkaaminen. Kätilön tutkinto suoritettiin Helsingissä lastenpäästölaitoksessa eli synnytyssairaalassa. Tampereella oli useita kätilöitä. Kun Kyttälän kaupunginosaan haettiin kahta kätilöä syksyllä 1889, heille luvattiin 150 markan vuotuinen palkka. Ehkäpä hekin saivat jonkinlaista palkanlisää synnytyksistä, Kyttälässä kun oli paljon lapsiperheitä. Kaupunginlääkärin palkka Tampereella vastaavasti oli 2000 markkaa vuodessa.

Ennen koulutettujen kätilöiden tuloa synnytyksissä olivat avustaneet muorit, joilla oli kyllä kokemusta mutta ei koulutusta. Heille oppinut kätilö oli kateuden aihe ja ammatillinen kilpailija, jota koetettiin mustamaalata. Aamulehdessä olikin 30.12.1886 kätilön ammattia puolustava kirjoitus Vesilahdelta, jonne myös oli saatu koulutettu kätilö. Muorit panettelivat kätilöä, heille tämän saapuminen kuntaan oli "vastenmielinen kuin myrkky". Kätilöstä levitettyjä valheita ei pidä uskoa, kirjoittaja vetosi. Samoin kuin kelloa ei voi antaa korjattavaksi oppimattomalle ihmiselle, myös synnytyksessä tarvitaan koulutettu henkilö, hän painotti.

Kätilö itse koki varmasti olevansa toiveammatissaan, olihan hänellä siihen koulutus ja vakituinen virka. Jos nainen ei halunnut piikomaan tai tehdastyöhön, 1800-luvun lopulla ei vielä ollut kovin suurta valinnanvaraa ammateista, mihin ryhtyä. Opettaja, sairaanhoitaja, emännöitsijä ja erilaiset maito- ja karjatalouden työt olivat naiselle sopivia tehtäviä. Tampereen uudella vaivaistalolla emännöitsijä sai palkkaa 414 markkaa vuodessa. Tähän tuli lisäksi valo, lämpö, huone ja ruoka. Vaivaistalon isännöitsijä eli johtaja sai palkkaa 1260 markkaa vuodessa sekä kolmen huoneen ja keittiön asunnon. Toisinaan erilaisiin virkoihin maaseudulla haettiin pariskuntaa ja miehen palkka oli tarkoitettu molemmille.

Ne naiset, jotka kouluttautuivat meijerialalle, olivat kätilöiden tapaan oman aikansa edelläkävijöitä. Meijerissä työskentely vaati hyvää ammattitaitoa kuten kykyä käyttää koneellista separaattoria ja taitoa valmistaa voita Englannin tai Pietarin markkinoille. Karjakoilta toivottiin myös rakkautta eläimiä kohtaan. 1880-luvun työpaikkailmoitukset edellyttivät naisilta usein puhtautta, järjestystä ja rehellisyyttä sekä kirjoitustaitoa. Kun työtehtävä vaati kokemusta, kuten emännöitsijän työ, siihen saatettiin hakea nimenomaan keski-ikäistä naista. Myös ruotsin kielen osaamisesta oli hyötyä. Miehiin työpaikkailmoitukset kohdistivat kovimmat vaatimukset mutta oli heillä toisaalta paljon isompi palkkakin. Kun Tampereen villankehruutehdas haki kirjuria Aamulehdessä 23.8.1888, ilmoitus huipentui toivomukseen: "Huomaa! Se henkilö, jolla saattaa olla koneellista neroa ja taitoa, saa etuoikeuden."

(Lähteenä myös Aamulehti 23.3.1888, 5.6.1888, 28.3.1889, 2.7.1889, 14.9.1889, 14.12.1889, 16.1.1890, 29.4.1890, 6.5.1890, Tampereen Sanomat 15.4.1889, Uusi Suometar 20.12.1890.)