Tampereen Sanomat 27.8.1888
Koe-sähkövalaistus, tuo kauvan odotettu, pantiin täällä toimeen viime lauvantai-iltana [25.8.1888]. Väkeä oli tuhansittain liikkeellä tätä miellyttävää ja kirkasta valoa ihailemassa. Koe onnistui kaikin puolin hyvin.
Tampere oli ensimmäisten kaupunkien joukossa maailmassa kiinnostunut sähkövalosta 1880-luvulla. Finlaysonin puuvillatehtaaseen oli asennettu sähkövalot jo vuonna 1882. Siitä lähtien kaupungissa haaveltiin sähkövalon saamisesta myös katuvalaistukseen. Koevalaistus kaupungin kaduille tilattiin Yhdysvalloista Bostonista toiminimi Thomson-Houstonilta. Kaupungin keskiosiin asetettiin 24 kaarilamppua, jokaisen valovoima 1200 kynttilää. Valaistusasema oli kauppias Fontellin talossa osoitteessa Hämeenkatu 17. Siellä lokomobiili eli höyrykone käytti lamppujen virranlähdettä, dynamoa. Kokeeseen oltiin tyytyväisiä ja pienellä tinkimisellä Tampereen valtuusmiehet saivat tilattua Thomson-Houstonilta 30 kaarilamppua 33 000 markalla.
Hanketta puolsi sähkövalon ylivertaisuus valonlähteenä. Niihin verrattuna öljylamput näyttivät suorastaan siltä, kuin itkisivät häpeästä, Aamulehti kirjoitti 24.11.1888. Tampere saattoi ylpeillä sillä, että otti sähkövalon käyttöön Suomen kaupungeista ensimmäisenä. Lisäksi tamperelaiset liikemiehet innostuivat perustamaan osakeyhtiön sähkövalon saamiseksi liikehuoneisiin. Katuvalaistuksen sähköistämisellä oli myös vastustajia. Suhteellisen kallis hinta kirpaisi kaupunkilaisia. Laitakaupungilla harmiteltiin sitä, että vain keskikaupunki saatiin valaistua. Ne kadunkulmat, joihin sähkövaloa ei riittänyt, näyttivät nyt entistä pimeämmiltä. Syyspimeinä öinä Tampereen 30 katulampun valo kuitenkin kajasti peninkulmien päähän, väitettiin. Tämä oli suuri ihmetyksen aihe lähikuntien asukkaille. Otaksuttiin, että kaupunki palaa, keksipä joku "sydänmaan ukko" väittää myös, että tämä outo, jokailtainen valoilmiö ennusti pikaista maailmanloppua.
(Lähteenä myös Tampereen Sanomat 7.9.1888, 8.10.1888, 15.10.1888, 5.12.1888, Aamulehti 11.10.1888.)
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
maanantai 8. toukokuuta 2017
Eilispäivän ilma
Aamulehti 5.6.1888
Ilman ennustuksia ja ilmatietoja on ruvettu meidänkin kaupunkiimme [Tampereelle] saamaan. Tiedeseuran toimesta lähetetään Helsingistä joka päivä sähkösanoma Molinin apteekkiin, jossa tulleet tiedot merkitään kartalle ja sitä varten järjestetylle taululle sekä pannaan yleisön nähtäväksi apteekin verannan seinälle.
Säästä kiinnostuneet tamperelaiset saattoivat aamuisin kävellä keskustorille Molinin apteekille. Päivän sää oli merkitty apteekin kuistin seinään. Aamulehti alkoi innoissaan myös julkaista nämä säätiedot otsikolla "Eilispäivän ilma". Heinäkuun 3. päivä 1888 eilispäivän ilmasta kerrottiin seuraavaa: "Alhainen, tasainen ilmanpaino. Heikkoja tuulia. Puoliselkeää. Lämpömäärä alle keskimäärän." Suomalainen Virallinen Lehti pani tästä paremmaksi, sillä se julkaisi säätiedot käsillä olevalle päivälle eikä eiliselle, vieläpä sääkartan kanssa. Kartassa kuvattiin ilmanpaine, lämpötila, tuuli ja sade. Tietonsa lehti sai Meteorologiselta Päälaitokselta. Ennuste laadittiin sähkösanomatietojen sekä Helsingissä tehtyjen havaintojen varassa. Havainnontekijät Oulusta, Kajaanista, Vaasasta, Kuopiosta, Jyväskylästä, Sortavalasta, Tampereelta, Maarianhaminasta, Hankoniemeltä ja Viipurista lähettivät sähkösanoman päivittäin meteorologiselle laitokselle. Lisäksi havaintoja saatiin neljästä paikasta Norjassa, neljästä Ruotsissa ja kuudesta Venäjällä. Laitos alkoi myös julkaista meteorologista viikkolehteä synoptillisten karttojen kera. Lehti lähetettiin ilmaiseksi laitoksen havainnontekijöille, jotka näitä "thermomeeteri- ja baromeeterihavaintoja" keräsivät.
Sää oli suomalaisten ykköspuheenaihe jo 1880-luvulla, jopa niin että lehtien maaseutukirjeenvaihtajat selostivat pitkät pätkät kuluneen kevään / kesän / syksyn / talven ilmoista omalta paikkakunnaltaan. Tässä alkoi kuulua myös soraääniä, jotka toivoivat ilmojen päivittelyn loppuvan lehtien palstoilta ellei mitään erikoisempaa ole tapahtunut. Säätilan tärkeys johtui siitä, että maanviljelys ja satotoiveet riippuivat ilmoista. Niinpä säästä puhuminen ei ollut pelkkää jutustelua vaan oli tähdellistä ja tärkeää arvioida esimerkiksi sitä, milloin päästään niittämään. Perinteisesti suomalaisilla oli tuhansia luonnonhavaintoihin perustuvia merkkejä, joiden mukaan tulevaa säätä ennustettiin. Näiden perusteella uskottiin tehtävän "varmoja" johtopäätöksiä säästä. Varmoja sateen merkkejä oli, kun pääskyset lensivät matalalla, kun kyyhkyset pesivät itseään, kun käärme lähti varhain aamulla matelemaan, kun koira söi ruohoa ja niin edelleen. Olikin kyseenalaista, luotettiinko meteorologisen laitoksen tekemiin ennustuksiin läheskään siinä määrin kuin näihin vanhoihin luonnonenteisiin.
(Lähteenä myös Suomalainen Virallinen Lehti 6.6.1888, Aamulehti 5.1.1889, 23.1.1890, Tampereen Sanomat 17.9.1890.)
Ilman ennustuksia ja ilmatietoja on ruvettu meidänkin kaupunkiimme [Tampereelle] saamaan. Tiedeseuran toimesta lähetetään Helsingistä joka päivä sähkösanoma Molinin apteekkiin, jossa tulleet tiedot merkitään kartalle ja sitä varten järjestetylle taululle sekä pannaan yleisön nähtäväksi apteekin verannan seinälle.
Säästä kiinnostuneet tamperelaiset saattoivat aamuisin kävellä keskustorille Molinin apteekille. Päivän sää oli merkitty apteekin kuistin seinään. Aamulehti alkoi innoissaan myös julkaista nämä säätiedot otsikolla "Eilispäivän ilma". Heinäkuun 3. päivä 1888 eilispäivän ilmasta kerrottiin seuraavaa: "Alhainen, tasainen ilmanpaino. Heikkoja tuulia. Puoliselkeää. Lämpömäärä alle keskimäärän." Suomalainen Virallinen Lehti pani tästä paremmaksi, sillä se julkaisi säätiedot käsillä olevalle päivälle eikä eiliselle, vieläpä sääkartan kanssa. Kartassa kuvattiin ilmanpaine, lämpötila, tuuli ja sade. Tietonsa lehti sai Meteorologiselta Päälaitokselta. Ennuste laadittiin sähkösanomatietojen sekä Helsingissä tehtyjen havaintojen varassa. Havainnontekijät Oulusta, Kajaanista, Vaasasta, Kuopiosta, Jyväskylästä, Sortavalasta, Tampereelta, Maarianhaminasta, Hankoniemeltä ja Viipurista lähettivät sähkösanoman päivittäin meteorologiselle laitokselle. Lisäksi havaintoja saatiin neljästä paikasta Norjassa, neljästä Ruotsissa ja kuudesta Venäjällä. Laitos alkoi myös julkaista meteorologista viikkolehteä synoptillisten karttojen kera. Lehti lähetettiin ilmaiseksi laitoksen havainnontekijöille, jotka näitä "thermomeeteri- ja baromeeterihavaintoja" keräsivät.
Sää oli suomalaisten ykköspuheenaihe jo 1880-luvulla, jopa niin että lehtien maaseutukirjeenvaihtajat selostivat pitkät pätkät kuluneen kevään / kesän / syksyn / talven ilmoista omalta paikkakunnaltaan. Tässä alkoi kuulua myös soraääniä, jotka toivoivat ilmojen päivittelyn loppuvan lehtien palstoilta ellei mitään erikoisempaa ole tapahtunut. Säätilan tärkeys johtui siitä, että maanviljelys ja satotoiveet riippuivat ilmoista. Niinpä säästä puhuminen ei ollut pelkkää jutustelua vaan oli tähdellistä ja tärkeää arvioida esimerkiksi sitä, milloin päästään niittämään. Perinteisesti suomalaisilla oli tuhansia luonnonhavaintoihin perustuvia merkkejä, joiden mukaan tulevaa säätä ennustettiin. Näiden perusteella uskottiin tehtävän "varmoja" johtopäätöksiä säästä. Varmoja sateen merkkejä oli, kun pääskyset lensivät matalalla, kun kyyhkyset pesivät itseään, kun käärme lähti varhain aamulla matelemaan, kun koira söi ruohoa ja niin edelleen. Olikin kyseenalaista, luotettiinko meteorologisen laitoksen tekemiin ennustuksiin läheskään siinä määrin kuin näihin vanhoihin luonnonenteisiin.
(Lähteenä myös Suomalainen Virallinen Lehti 6.6.1888, Aamulehti 5.1.1889, 23.1.1890, Tampereen Sanomat 17.9.1890.)
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Pirkkalan kätilö
Tampereen Sanomat 1.2.1888
Pirkkalan kunnan kätilön ja rokonistuttajan yhdistetty virka ilmoitetaan täten haettavaksi. Palkkaehdot ovat: kunnalta 200 mk [vuodessa], ja kätilön toimissansa liikkuessa vapaa kyyti ja ravinto, sekä kustakin avusta, herrasväeltä 5-20 mk, torpparilta ja tehdasten etumiehiltä 3 mk, itselliseltä ja työmieheltä 2 mk, mutta köyhiksi tunnetuille on apua ilmaiseksi annettava. Kätilön velvollisuus on asua kirkon lähiseudussa. Hakemuskirjat tarpeellisine taito- ja maine-todistuksineen ovat lähetettävät allekirjoittaneelle kuntakokouksen puheenjohtajalle ennen helmikuun loppua, osoitteella Tampere, Nokia. Pirkkalassa, Tammikuun 28 p. 1888. J. P. Tervo
Pirkkalan ensimmäiseksi kätilöksi vuonna 1888 otettiin tamperelainen Maria Enroth. Kätilönä toimimisen ohella hän antoi myös rokotukset isorokkoa vastaan. 1880-luvulla Tampereen seudulla yleistyi opinkäyneiden kätilöiden palkkaaminen. Kätilön tutkinto suoritettiin Helsingissä lastenpäästölaitoksessa eli synnytyssairaalassa. Tampereella oli useita kätilöitä. Kun Kyttälän kaupunginosaan haettiin kahta kätilöä syksyllä 1889, heille luvattiin 150 markan vuotuinen palkka. Ehkäpä hekin saivat jonkinlaista palkanlisää synnytyksistä, Kyttälässä kun oli paljon lapsiperheitä. Kaupunginlääkärin palkka Tampereella vastaavasti oli 2000 markkaa vuodessa.
Ennen koulutettujen kätilöiden tuloa synnytyksissä olivat avustaneet muorit, joilla oli kyllä kokemusta mutta ei koulutusta. Heille oppinut kätilö oli kateuden aihe ja ammatillinen kilpailija, jota koetettiin mustamaalata. Aamulehdessä olikin 30.12.1886 kätilön ammattia puolustava kirjoitus Vesilahdelta, jonne myös oli saatu koulutettu kätilö. Muorit panettelivat kätilöä, heille tämän saapuminen kuntaan oli "vastenmielinen kuin myrkky". Kätilöstä levitettyjä valheita ei pidä uskoa, kirjoittaja vetosi. Samoin kuin kelloa ei voi antaa korjattavaksi oppimattomalle ihmiselle, myös synnytyksessä tarvitaan koulutettu henkilö, hän painotti.
Kätilö itse koki varmasti olevansa toiveammatissaan, olihan hänellä siihen koulutus ja vakituinen virka. Jos nainen ei halunnut piikomaan tai tehdastyöhön, 1800-luvun lopulla ei vielä ollut kovin suurta valinnanvaraa ammateista, mihin ryhtyä. Opettaja, sairaanhoitaja, emännöitsijä ja erilaiset maito- ja karjatalouden työt olivat naiselle sopivia tehtäviä. Tampereen uudella vaivaistalolla emännöitsijä sai palkkaa 414 markkaa vuodessa. Tähän tuli lisäksi valo, lämpö, huone ja ruoka. Vaivaistalon isännöitsijä eli johtaja sai palkkaa 1260 markkaa vuodessa sekä kolmen huoneen ja keittiön asunnon. Toisinaan erilaisiin virkoihin maaseudulla haettiin pariskuntaa ja miehen palkka oli tarkoitettu molemmille.
Ne naiset, jotka kouluttautuivat meijerialalle, olivat kätilöiden tapaan oman aikansa edelläkävijöitä. Meijerissä työskentely vaati hyvää ammattitaitoa kuten kykyä käyttää koneellista separaattoria ja taitoa valmistaa voita Englannin tai Pietarin markkinoille. Karjakoilta toivottiin myös rakkautta eläimiä kohtaan. 1880-luvun työpaikkailmoitukset edellyttivät naisilta usein puhtautta, järjestystä ja rehellisyyttä sekä kirjoitustaitoa. Kun työtehtävä vaati kokemusta, kuten emännöitsijän työ, siihen saatettiin hakea nimenomaan keski-ikäistä naista. Myös ruotsin kielen osaamisesta oli hyötyä. Miehiin työpaikkailmoitukset kohdistivat kovimmat vaatimukset mutta oli heillä toisaalta paljon isompi palkkakin. Kun Tampereen villankehruutehdas haki kirjuria Aamulehdessä 23.8.1888, ilmoitus huipentui toivomukseen: "Huomaa! Se henkilö, jolla saattaa olla koneellista neroa ja taitoa, saa etuoikeuden."
(Lähteenä myös Aamulehti 23.3.1888, 5.6.1888, 28.3.1889, 2.7.1889, 14.9.1889, 14.12.1889, 16.1.1890, 29.4.1890, 6.5.1890, Tampereen Sanomat 15.4.1889, Uusi Suometar 20.12.1890.)
Pirkkalan kunnan kätilön ja rokonistuttajan yhdistetty virka ilmoitetaan täten haettavaksi. Palkkaehdot ovat: kunnalta 200 mk [vuodessa], ja kätilön toimissansa liikkuessa vapaa kyyti ja ravinto, sekä kustakin avusta, herrasväeltä 5-20 mk, torpparilta ja tehdasten etumiehiltä 3 mk, itselliseltä ja työmieheltä 2 mk, mutta köyhiksi tunnetuille on apua ilmaiseksi annettava. Kätilön velvollisuus on asua kirkon lähiseudussa. Hakemuskirjat tarpeellisine taito- ja maine-todistuksineen ovat lähetettävät allekirjoittaneelle kuntakokouksen puheenjohtajalle ennen helmikuun loppua, osoitteella Tampere, Nokia. Pirkkalassa, Tammikuun 28 p. 1888. J. P. Tervo
Pirkkalan ensimmäiseksi kätilöksi vuonna 1888 otettiin tamperelainen Maria Enroth. Kätilönä toimimisen ohella hän antoi myös rokotukset isorokkoa vastaan. 1880-luvulla Tampereen seudulla yleistyi opinkäyneiden kätilöiden palkkaaminen. Kätilön tutkinto suoritettiin Helsingissä lastenpäästölaitoksessa eli synnytyssairaalassa. Tampereella oli useita kätilöitä. Kun Kyttälän kaupunginosaan haettiin kahta kätilöä syksyllä 1889, heille luvattiin 150 markan vuotuinen palkka. Ehkäpä hekin saivat jonkinlaista palkanlisää synnytyksistä, Kyttälässä kun oli paljon lapsiperheitä. Kaupunginlääkärin palkka Tampereella vastaavasti oli 2000 markkaa vuodessa.
Ennen koulutettujen kätilöiden tuloa synnytyksissä olivat avustaneet muorit, joilla oli kyllä kokemusta mutta ei koulutusta. Heille oppinut kätilö oli kateuden aihe ja ammatillinen kilpailija, jota koetettiin mustamaalata. Aamulehdessä olikin 30.12.1886 kätilön ammattia puolustava kirjoitus Vesilahdelta, jonne myös oli saatu koulutettu kätilö. Muorit panettelivat kätilöä, heille tämän saapuminen kuntaan oli "vastenmielinen kuin myrkky". Kätilöstä levitettyjä valheita ei pidä uskoa, kirjoittaja vetosi. Samoin kuin kelloa ei voi antaa korjattavaksi oppimattomalle ihmiselle, myös synnytyksessä tarvitaan koulutettu henkilö, hän painotti.
Kätilö itse koki varmasti olevansa toiveammatissaan, olihan hänellä siihen koulutus ja vakituinen virka. Jos nainen ei halunnut piikomaan tai tehdastyöhön, 1800-luvun lopulla ei vielä ollut kovin suurta valinnanvaraa ammateista, mihin ryhtyä. Opettaja, sairaanhoitaja, emännöitsijä ja erilaiset maito- ja karjatalouden työt olivat naiselle sopivia tehtäviä. Tampereen uudella vaivaistalolla emännöitsijä sai palkkaa 414 markkaa vuodessa. Tähän tuli lisäksi valo, lämpö, huone ja ruoka. Vaivaistalon isännöitsijä eli johtaja sai palkkaa 1260 markkaa vuodessa sekä kolmen huoneen ja keittiön asunnon. Toisinaan erilaisiin virkoihin maaseudulla haettiin pariskuntaa ja miehen palkka oli tarkoitettu molemmille.
Ne naiset, jotka kouluttautuivat meijerialalle, olivat kätilöiden tapaan oman aikansa edelläkävijöitä. Meijerissä työskentely vaati hyvää ammattitaitoa kuten kykyä käyttää koneellista separaattoria ja taitoa valmistaa voita Englannin tai Pietarin markkinoille. Karjakoilta toivottiin myös rakkautta eläimiä kohtaan. 1880-luvun työpaikkailmoitukset edellyttivät naisilta usein puhtautta, järjestystä ja rehellisyyttä sekä kirjoitustaitoa. Kun työtehtävä vaati kokemusta, kuten emännöitsijän työ, siihen saatettiin hakea nimenomaan keski-ikäistä naista. Myös ruotsin kielen osaamisesta oli hyötyä. Miehiin työpaikkailmoitukset kohdistivat kovimmat vaatimukset mutta oli heillä toisaalta paljon isompi palkkakin. Kun Tampereen villankehruutehdas haki kirjuria Aamulehdessä 23.8.1888, ilmoitus huipentui toivomukseen: "Huomaa! Se henkilö, jolla saattaa olla koneellista neroa ja taitoa, saa etuoikeuden."
(Lähteenä myös Aamulehti 23.3.1888, 5.6.1888, 28.3.1889, 2.7.1889, 14.9.1889, 14.12.1889, 16.1.1890, 29.4.1890, 6.5.1890, Tampereen Sanomat 15.4.1889, Uusi Suometar 20.12.1890.)
maanantai 1. toukokuuta 2017
Ensimmäinen hiihtokilpailu Tampereella
Aamulehti 19.1.1888
Hiihtäjille! Koska täällä piakkoin pannaan toimeen hiihtokilpailu, rohkenee allekirjoittanut kehoittaa paikkakunnan koulunuorisoa ja muita, jotka haluavat olla mukana, ahkeraan harjoitukseen. ... Varat palkinnoihin, joita kilpailussa annetaan, koottiin jo kolme vuotta sitten vapaaehtoisilla lahjoilla asiaa harrastavain kaupunkilaisten kesken. Mitään kilpailua ei ole ennen voitu lumen vähyyden tähden toimittaa. Nyt on lunta kylliksi, keli oivallinen. - Ottakaa tilaisuudesta vaari. A. J.
Tampereen ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin sunnuntaina 11. maaliskuuta vuonna 1888. Reitin pituudeksi mainostettiin 12 kilometriä mutta tapahtumaa selostaneet lehdet kirjoittivat hiihdetyn 12 virstaa (12,8 km). Metrijärjestelmä oli vielä vieras suomalaisille. Kisa käytiin Pyhäjärven jäällä ja lähtö tapahtui Pyynikiltä tulitikkutehtaan rannasta. Sieltä hiihdettiin Härmälänsaaren ympäri, sitten Viikinsaaren eteläpuolelta Selkäsaaren taitse Pispalanlahteen, kierrettiin Saunasaari ja palattiin jälleen Härmälänsaaren ympäri lähtöpaikalle.
Kilpailuun osallistui 14 miestä, joista seitsemän joutui kuitenkin keskeyttämään. Kilpailu käytiin nimittäin ankarassa 23 asteen pakkasessa, järvellä puhalsi luoteinen viima ja sukset vajosivat syvälle hankeen, ei siis ollut mikään hankikantokeli. Voittajaksi selviytyi metsänvartija A. Väyrynen Pirkkalasta, joka hiihti matkan ajassa 1 tunti 15 minuuttia 32 sekuntia. Palkinnoksi hän sai kultamitalin ja 25 markkaa.
Kilpailua oli edeltänyt erillinen mäenlaskukisa Pispalassa 9. maaliskuuta, johon osallistui lähinnä koulunuorisoa. Yli 15-vuotiaiden sarjassa oli noin metrin korkuinen hyppyri ja mäki laskettiin kolme kertaa. Tästä tuli lähinnä kaatumiskisa, sillä kukaan ei selvinnyt "ehjänä" eli kaatumatta mäestä. Näillä kilpailuilla oli kuitenkin latu aukaistu tamperelaiselle talviurheilulle. Hiihdosta tuli sittemmin tuttua puuhaa koulunuorisolle ja kaikille asepalvelustaan suorittaville. Suksia alettiin varsin pian myös valmistaa teollisesti Suomessa ja niitä mainostettiin 1880-luvun lopulla ahkerasti lehdissä.
(Lähteenä myös Aamulehti 25.2.1888, 13.3.1888, Tampereen Sanomat 12.3.1888, 14.3.1888.)
Hiihtäjille! Koska täällä piakkoin pannaan toimeen hiihtokilpailu, rohkenee allekirjoittanut kehoittaa paikkakunnan koulunuorisoa ja muita, jotka haluavat olla mukana, ahkeraan harjoitukseen. ... Varat palkinnoihin, joita kilpailussa annetaan, koottiin jo kolme vuotta sitten vapaaehtoisilla lahjoilla asiaa harrastavain kaupunkilaisten kesken. Mitään kilpailua ei ole ennen voitu lumen vähyyden tähden toimittaa. Nyt on lunta kylliksi, keli oivallinen. - Ottakaa tilaisuudesta vaari. A. J.
Tampereen ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin sunnuntaina 11. maaliskuuta vuonna 1888. Reitin pituudeksi mainostettiin 12 kilometriä mutta tapahtumaa selostaneet lehdet kirjoittivat hiihdetyn 12 virstaa (12,8 km). Metrijärjestelmä oli vielä vieras suomalaisille. Kisa käytiin Pyhäjärven jäällä ja lähtö tapahtui Pyynikiltä tulitikkutehtaan rannasta. Sieltä hiihdettiin Härmälänsaaren ympäri, sitten Viikinsaaren eteläpuolelta Selkäsaaren taitse Pispalanlahteen, kierrettiin Saunasaari ja palattiin jälleen Härmälänsaaren ympäri lähtöpaikalle.
Kilpailuun osallistui 14 miestä, joista seitsemän joutui kuitenkin keskeyttämään. Kilpailu käytiin nimittäin ankarassa 23 asteen pakkasessa, järvellä puhalsi luoteinen viima ja sukset vajosivat syvälle hankeen, ei siis ollut mikään hankikantokeli. Voittajaksi selviytyi metsänvartija A. Väyrynen Pirkkalasta, joka hiihti matkan ajassa 1 tunti 15 minuuttia 32 sekuntia. Palkinnoksi hän sai kultamitalin ja 25 markkaa.
Kilpailua oli edeltänyt erillinen mäenlaskukisa Pispalassa 9. maaliskuuta, johon osallistui lähinnä koulunuorisoa. Yli 15-vuotiaiden sarjassa oli noin metrin korkuinen hyppyri ja mäki laskettiin kolme kertaa. Tästä tuli lähinnä kaatumiskisa, sillä kukaan ei selvinnyt "ehjänä" eli kaatumatta mäestä. Näillä kilpailuilla oli kuitenkin latu aukaistu tamperelaiselle talviurheilulle. Hiihdosta tuli sittemmin tuttua puuhaa koulunuorisolle ja kaikille asepalvelustaan suorittaville. Suksia alettiin varsin pian myös valmistaa teollisesti Suomessa ja niitä mainostettiin 1880-luvun lopulla ahkerasti lehdissä.
(Lähteenä myös Aamulehti 25.2.1888, 13.3.1888, Tampereen Sanomat 12.3.1888, 14.3.1888.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)